Heips!
Pitkästä aikaa tänään tulee kanilan esittelyä kesäkuun kanilasta.
ja en siis kuvannut muita kuin tuon missä on Allu,Aada, Fantu ja poikaset.
Poikaset lähtevätkin nyt viikonloppuna uusiin koteihin mutta kaksi niistä jäävät odottelemaan tänne sitä oikeaa kotia. Kyllähän noita pikkusia ikävä tulee mutta tietää ainakin että hyveihin kotiin kaikki pääsivät.
Pepelle ja Lupalle kuuluu edelleen hyvää ja ulkoilevat päivittäin.. satoi tai paistoi!
Mutta on kyllä ihan tyytyväistä porukkaa ja nassutkaan ei ole menneet sekaisin vihreästä.
Blacky on hetken asustellut minun huoneessani kun Allu on päässyt jo kotiutumaan kanilaan, koska en pidä ettei huoneessa ole mitään vipinää :D On Blacky käynyt jo koko talossakin tutkiskelemassa ja koirat sekä imuri on vielä hirmu pelottavia vaikka imuri (sekä koira) on joskus kanilassa käyneet.
Ilmat eivät ole olleet vielä mitään huippuhelteitä.. onneksi kanien osalta.
Välillä sataa ja sitten kun pamahtaa kunnon helle niin sitten tulee hirveästi itikoita enkä ole oikeastaan hypyttänyt kaneja vasta kuin kerran kesäloman aikana.
Näyttelyissäkään ei olla päästy käymään mutta vasta elokuussa on onneksi seuraavat koska heinäkuu on vähän kuin ''loma'' näyttelyistä ja on muutenkin niin kuuma lähteä kuljettamaan eläimiä minnekkään.
Meillä oli ruokapaikalla juhannusruuhkaa! :D
Niin ja tein eilen ihka ensimmäisen tilausbannerini! oikeastaan tarjouduin tekemään..
Ja sen näettä kun menettä tänne :) en tosiaan tee vielä tilausbannereita vasta kun olen harjoitellut tekemään vähän hienompia enkä muutenkaan kerkeisi ainakaan vielä kun on niin paljon kesäsuunnitelmia ettei mihinkään väliin mahtuisi ja blogikin saattaa jäädä pienelle kesälomalle.
Eipä mulla muuta tällä kertaa kommentoikaa mielipiteitä postaus/videoehdotuksia.
Hyvää jussia kaikkien kaneille ja niiden omistajille! :D
Kesäkuun kanilan esittely

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti